Kotimainen ja itsenäinen

Oy Woikoski Ab on vuonna 1882 perustettu itsenäinen, suomalainen perheyritys. Olemme kemianteollisuuden uranuurtaja ja perinteikäs kaasuntuottaja.  

Tuottamamme teolliset, elintarvike- ja erikoiskaasut, sekä lääkkeelliset kaasut ovat kotimaisia tuotteita ja kannamme avainlippua ylpeänä. Olemmekin mukana Suomalaisen Työn Liiton Avainlippu-kampanjassa "Onhan siinä Avainlippu" , jonka tavoitteena on nostaa suomalaisen työn arvostusta.

Avainlippu on merkki suomalaisesta työstä. Merkki voidaan myöntää palvelulle, joka on tuotettu Suomessa. Lisäksi suomalaisten kustannusten osuus palvelun omakustannusarvosta, eli kotimaisuusasteen on oltava vähintään 50 prosenttia. Laskelmassa otetaan huomioon kaikki palveluun kohdistuvat kustannukset. Palvelu-Avainlippua hakevalla yrityksellä on myös oltava merkittävä kotimainen omistusosuus, Suomessa toimiva johto ja yrityksen pääkonttorin tulee sijaita Suomessa.

Avainlippu-merkki tunnetaan varsin hyvin. Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksen mukaan 79 prosenttia suomalaisista kuluttajista tuntee Avainlipun erittäin hyvin tai melko hyvin. Tunnettuus yrityspäättäjien keskuudessa on 92 prosenttia. Suomalaisista suurin osa (71 %) on myös sitä mieltä, että Avainlippu vaikuttaa ostopäätöksiin positiivisesti.