Woikoski 135, osa 3: Yli 100 vuotta vetyä.

Vety ei ole Woikoskelle uusi asia, vaan sillä on vedyn tuotannosta jo yli 100 vuoden kokemus. Vedyn käyttö auton polttoaineena ymmärrettiin jo 1930-luvulla, kun Voikosken teillä ajeli ”Suomen ensimmäinen vetyauto” Packard vm. 1927, joka perustui otto- eli mäntämoottoriin ja käytti polt­toaineenaan vetyä.

Vuonna 2014, Hyundain vetyauto ja Woikosken vedyn tankkausasema esiteltiin yleisölle ja medialle. Vedyn etu polttoaineena on sen täydellinen päästöttömyys. Lisäksi vetyajoneuvo kulkee lähes äänettömästi, jolloin myös melusaaste on vähäinen. Vety-auto on myös testeissä todettu hyvin toimivaksi ympärivuotisessa käytössä Suomessa, jopa yli -30 pakkanen ei pysäyttänyt autoa. Yhdellä tankillisella ajaa noin 600 kilometriä.

Vetyauto ja vedyn tankkausasema ovat vain osa yhtiön vetyyn kohdistuvista investoinneista. Woikoski näkee vedyn tuotantoon ja käyttöön liittyvissä tekniikoissa suuren liiketoimintapotentiaalin ja investoi niihin voimakkaasti. Kesällä 2014 valmistui Kokkolan uusi vetytehdas, ja samalla otettiin käyttöön nykyaikaiset komposiittitekniikkaan perustuvat vedyn kuljetusyksiköt, jotka mm. mahdollistavat ns. sivutuotevedyn kustannustehokkaan kuljetuksen. (Sivutuotevedyllä tarkoitetaan sellaista vetyä, joka syntyy kemiallisissa prosesseissa ja joka yleensä päästetään ilmaan.) Vetytekniikan uskotaan levittäytyvän jatkossa myös energiapuolelle ja tarjoavan vihreän varastointivaihtoehdon sähkölle. Vetyä käytettiin jo 1920-luvulla koskienergian taltioimiseksi paikkakunnalla Voikoski.

Vedystä tulevaisuutta

Vuonna 2015 Woikoski toimitti vedyn tankkausaseman Ruotsin Göteborgiin. Vetytankkausasema liittyy läntisen Götanmaan projektiin lisätä uusiutuvien ja päästövapaiden polttoaineiden käyttöä muun muassa julkisessa liikenteessä. Nämä asiat liittyvät Eurooppaan rakennettavaan TEN-T –verkostoon, johon Saksassa rakennetaan 400 vetytankkausasemaa vuoteen 2020 mennessä.

Ainutlaatuista maailmassa

Woikosken automuseossa on vieri vieressä Hyundai ix35 Fuell Cell vetyauto vuodelta 2014 (WOI-1) ja Packard vetyauto vuodelta 1927. Kukaan muu maailmassa ei pysty esittämään tällaista omaa kaksikkoa. Vuonna 1927 maailma ei vielä ollut valmis meitä varten eikä se ollut vielä noin 90 vuotta myöhemminkään vuonna 2014. Woikoski on edelläkävijä.

 

Lisää aiheesta voit lukea täältä: http://woikoski.fi/fi/articles/euroopan-suurin-elektrolyysimenetelmaa-kayttava-vetytehdas-avattu-kokkolassa.

Ensi kerralla osan neljännessä osassa käsitellään Woikosken nykytilannetta ja Woikosken tulevaisuutta.