Takaisin asiakaskokemuksiin

30.06.2020

Woikoski toimittaa laadukkaita kaasuja Olvin tarpeisiin

Parasta Woikosken kanssa tehtävässä yhteistyössä on ollut sen helppous ja joustavuus

 

Olvi on ainoa itsenäisenä suomalaisena säilynyt panimo. Konsernin pääkonttori ja tuotantolaitos sijaitsevat Iisalmessa. Woikoski toimittaa tuotantolaitoksen tarpeisiin erilaisia kaasuja. Esimerkiksi elintarvikehiilidioksidi toimitetaan suoraan tuotantolaitoksen säiliöön etävalvonnan avulla.

Olvi on valmistanut juomia vuodesta 1878 alkaen Iisalmessa, keskellä kaunista Järvi-Suomea. Suomen lisäksi Olvi toimii tällä hetkellä paikallisesti myös Valko-Venäjällä ja Baltian maissa.

– Jokaiseen juomaan käytetään joko hiilidioksidia tai jotain muuta kaasua ponnekaasuna tai säilöntäkaasuna, kertoo Olvin hankintapäällikkö Ossi Heikkinen.

Säiliötä täytetään automaattisesti etävalvonnan avulla

Woikosken jakelukalusto käy Iisalmella Olvin tuotantolaitoksen pihassa joka viikko keskimäärin kaksi tai kolme kertaa. Hiilidioksidisäiliön täyttötarvetta seurataan etävalvonnan avulla Woikosken asettamien rajojen puitteissa.

"Raja-arvojen perusteella tiedetään, milloin säiliötä tarvitsee täyttää. Woikoski täyttää säiliötä automaattisesti" Heikkinen kertoo.

– Lisäksi me tilaamme Woikoskelta myös niin sanottuja baaripulloja. Tilaamme 10kg ja 20kg pulloja, jotka tulevat meille täytettynä ja jotka me sitten toimitamme asiakkaille, Heikkinen jatkaa.

Korkealaatuista hiilidioksidia

Elintarvikekaasujen, kuten esimerkiksi elintarvikehiilidioksidin puhtausvaatimukset ovat tarkkoja. Woikosken toimittama hiilidioksidi on Heikkisen mukaan hyvin korkealaatuista.

– Meillä on aina ollut sellainen vaatimus, että käyttämämme hiilidioksidin tulee olla hyvin korkealaatuista, Heikkinen toteaa.

Joustavaa ja helppoa yhteistyötä

Parasta Woikosken kanssa tehtävässä yhteistyössä on Heikkisen mukaan ollut sen helppous ja joustavuus. Yhteyshenkilöitä on myös helppo lähestyä.

– Ei ole vaikea kysyä, kommentoida ja sanoa. Sitä uskaltaa sanoa, jos on jostakin eri mieltä. Siitä ne asiat sitten aina kehittyvät eteenpäin, jos on tarve, Heikkinen kiteyttää.

Takaisin asiakaskokemuksiin